Kuukauden yritys

yajo2006.jpg 

Ajattelimme aloittaa www-sivuillamme sarjan yritysjäsenistämme. Tarkoitus on kirjoittaa kuukausittain vaihtuva juttu, joka kertoo kuvan kanssa lyhyesti jostakin alueen yrityksestä. Tarkoituksena ei ole lähteä arvioimaan yrityksiä vuoden yrittäjä -arvonimen tapaan, vaan jutut kirjoitetaan siinä järjestyksessä, missä halukkaita yrittäjiä ilmoittautuu.

Yritykselle tuleva hyöty on lisäjulkisuus. Jutun linkki yrityksen omille sivuille parantaa sivujen näkyvyyttä hakukoneissa. Hyöty yhdistykselle tulee siitä, että opimme kaikki tuntemaan paremmin jäsenemme. Ehkäpä jutut synnyttävät jopa uutta liiketoimintaa.

Juttuja ei aleta tekemään pakkopullana. Jos yritys katsoo, että jutun aiheuttama vaiva on suurempi kuin hyöty, käännymme jonkun muun yrityksen puoleen. Koska kaikkien yritysten läpikäymiseen aiotulla tahdilla kuluu parisenkymmentä vuotta, uskoisin yrityksiä riittävän.

Kirjoittakaa tai soittakaa Tero Muhoselle, jos haluatte yrityksestänne tehtävän pienen jutun. Tulen sitten kameran kanssa kylää tunniksi kahdeksi. Eiköhän sillä tunnistettava kuva yrityksestä saada syntymään.